Kivipuiston Palvelukoti täytti vuosia

Kivipuiston monipalvelukeskus oli valmistuessaan 25 vuotta sitten ensimmäinen  monipuolisia palveluja ja asumista tarjoava kokonaisuus Järvenpässä. Perustajina olivat Järvenpään kaupunki, Järvenpään seurakunta ja Sydänyhdistys. Tavoitteena oli tarjota hoivaa ja palveluja tarvitseville paikka, jossa he voivat olla kuin kotona.

Kivipuistossa juhlittiin torstaina neljännesvuosisataa niin sanotusti perhepiirissä. Talon asukkaat, hoivapalveluja tuottavan Esperin väki ja säätiön edustajat olivat kokoontuneet talon ruokasaliin yhteisille kakkukahveille. Lämminhenkisessä tilaisuudessa Kivipuistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kuusela toivotti väen tervetulleeksi. Hän toivoi, että Kivipuisto on talon asukkaille edelleen se paikka, jossa voin turvallisesti tuntea olevansa kotona.

Yhteisöllisyys tärkeä

Paljon on ehtinyt tapahtua Kivipuiston seinien sisällä 25 vuoden aikana. Talon toiminnan alkaessa Kivipuistosäätiö vastasi kiinteistön hallinnasta ja hoivapalveluista. Järvenpään kaupungin omistamalle tontille Wärtsilänkadun varteen rakennettu talo on edelleen täydessä toiminnassa, vaikka muutoksia on tapahtunut. Hoivapalvelut ovat tänä päivänä Esper Caren vastuulla ja Kivipuistosäätiö hankki noin vuosi sitten tontin omistukseensa. Asumispaikat Kivipuistossa kasvoivat vuosi sitten 20 uudella asunnolla. Muutostöiden yhteydessä Kivipuistosäätiölle jäi 20 asuntoa vapaasti vuokrattavaksi ikääntyville. Asuntojen vuokra määräytyy ARA:n määräämän neliöhinnan mukaan.

Kivipuistossa asuu edelleen pari asukasta, jotka tulivat taloon vuonna 1993. Marjatta Kuisma on tyytyväinen asumiseensa. Hän pitää siitä, että niin talo kuin asukkaat ja hoitajat ovat tuttuja. Ennen kaikkea hän on iloinen, että voi tulla valmiiseen pöytään ruokailemaan. Hän on myös innokas kuntoilija ja käy kolme kertaa viikossa punttisalilla. Hieman häntä harmittaa, kun ruokavaihtoehdot ovat vähentyneet. Huolenpitoon hän on tyytyväinen ja kertookin nauraen tapauksen kesältä, jolloin hän lähti sukuloimaan mökille, eikä muistanut kertoa asiasta hoitajille. Asia selvisi kuitenkin pikaisesti, sillä soitto hänen sisarelleen vahvisti, että Marjatta on lomailemassa täällä mökillä, jossa hän joka kesä vierailee.

Eläkkeelle lähetettiin laulaen

– Mukavaa väkeä, viihtyisä ympäristö ja lämmin henki, kiteytti Anitta Loukonen työrupeamaansa Kivipuistossa jäädessään eläkkeelle. Kivipuistosäätiön asiamies Aija Chrons, joka toimi juhlien juontajana toivotti Anitta Loukoselle ja Anna-Liisa Koposelle iloisia eläkepäiviä ja arveli heitä nähtävän keikkatöissä Kivipuistossa vastaisuudessakin. Antoisia eläkepäiviä toivotti myös Esper Caren Kivipuiston yksikön päällikkö Sanna Soini. Asukkaat lähettivät tutut hoitajat eläkkeelle reippaalla yhteislaululla.

Kivipuistossa vietettiin 25-vuotisjuhlia lämminhenkisesti perhepiirissä kakkukahvin ja yhteislaulun merkeissä.
25-vuotista taivalta juhlivat myös säätiön hallituksenpuheenjohtaja Jaakko Kuusela, talon tuore asukas Hilkka Luuk, hallituksen jäsen Pekka Luuk ja Kivipuiston hallintoneuvoston puheenjohtaja 25 vuoden ajan ollut Matti Auranen.